Olen kertonut blogistani aina kun joku on sitä kysynyt. Eri ryhmiin Facebookissa olen laittanut kuvia täältä, joista on herännyt keskustelua niin Islannista ylipäätään, työssäoppimisesta ulkomailla kuin tilastakin.
Tilastojen perusteella blogillani on lukijoita niin Suomesta, Islannista, Yhdysvalloista kuin Ranskastakin. Yhteensä 9 eri maasta on eksynyt vierailijoita sivuilleni. Olisi ehkä kannattanut tehdä niitä postauksia useampikin englanniksi.. Yhdysvalloissa on eräs toinen työssäoppija joka luultavasti käy seuraamassa blogiani ja minä seuraan hänen. Juteltiin vähän kummankin työssäoppimispaikasta Facessa.
Olen alkanut miettimään blogin kirjoittamista uudelleen. Edellisenhän lopetin ajat sitten. Jatko on kuitenkin mietinnässä ja luultavasti jääkin vain harkinnan tasolle.
Jos jatkaisin, pysyisikö blogi tällä osoitteella? Ei, tämä saisi pysyä vain Islannin matkablogina. Uusi blogi, uusi osoite.
Mitä tänne sitten kuuluu?
Hyvää kuuluu!
Hafdis on käymässä Reykjavikissa parin päivän ajan, joten olemme kolmistaan töissä. Vasikoita on juotossa kahdeksan (yksi syntyi lisää, joten sen takia ei ole seitsemän) ja tällä hetkellä maitomäärää on vähennetty viideltä vasikalta.
Lampaatkin on otettu jo sisälle (pääsevät tosin sisältä myös ulos mikäli tahtovat, mutta pienemmälle alueelle). Muuten saisivat vielä olla isolla laitumella, mutta kun eivät tahdo pysyä siellä.
Säät on myös olleet hyvät, lämmintä on ollut eikä t-paitaa ja ohuita housuja kummempaa tarvitse. Aamuisin on pimeää ja lehmien löytäminen ulkonta on välillä etsimistä, jos makaavat jossain muualla kuin aukealla. Aurinko nousee tosi myöhään, juuri tällähetkellä aurinko nousee vuoren reunan yli.
Ensi viikolla tiedossa oisi vielä uimista ja valaiden katselua mikäli niitä on näkyäkseen.
Hyvää viikonloppua kaikille!